keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kuka ei kuulu joukkoon?

Olin tänään Toscan kanssa pienryhmätunnilla. Kaksi muuta oppilasta olivat minua yli 20 vuotta nuorempia. Kun kyselin, kauanko he ovat ratsastaneet kertoi toinen aloitteensa noin vuosi sitten, mutta ratsastaneensa "joskus aiemmin jo pitkään". Vuosien vieriessä yhä nopeampaan, aikakäsitys muuttuu aika radikaalistikin. =)

Tytöt pyysivät minulta apua toisen ponin hakemiseen tarhasta, jossa oli useita aika villejä hevosia. Vähän jo nolotti, että kun poloiset turvaavat ainoaan paikallaolevaan aikuiseen, joudun vastaamaan heille, että olen ihan vasta syksyllä aloittanut ratsastuksen ja etten näistä heppahommista ymmärrä juuri mitään. Tietysti menin kuitenkin apuun, tietämättömän uhkarohkeudella sisään tarhaan ja onnistuin sieltä oikean ponin lassoamaan ja saamaan muut innokkaat kopukat sen verran kauas portista, että saatiin lassottu poni tarhasta ulos.

Tosca oli tänään vähän aiempia kertoja härkkivämmällä tuulella, joka äityi tunnin loppua kohden. Isoin osa meni kuitenkin ihan mukavasti.

Alkulämmittelyksi tehtiin ravivoltteja, sitten laukattiin uralla.Varsinaisina tehtävinä kolmikaarinen kiemuraura ensin harjoitusravissa ja sitten niin, että kiemuran suorille tehtiin kolme askelta käyntiä. Viimeisenä tehtävänä oli nostaa laukka aina pitkän sivun lopussa, laukata voltti päädyssä, kiihdyttää laukkaa suoralla uralla ja siirtyä vastakkaisessa lyhyessä päädyssä raviin ja jälleen pitkän sivun päädyssä laukkaan.

Oikeaan kierrokseen kaikki meni todella paljon tahmeammin, mutta vasempaan välillä oikein kivasti. Koin taas ahaa-oivalluksia: esimerkiksi että laukassakin pitää ne vatsalihakset ihan oikeasti olla käytössä. Välillä kun kadotin laukan rytmin ja huomasin tömähteleväni satulassa vähän miten sattuu, oma korjausajatukseni oli yrittää rentoutua. Mialta sain kuitenkin neuvon aktivoida vatsalihakset ja kas kummaa - se toimi! Jännä, miten huonosti omaa kroppaansa osaa lukea.

Aihetta tyytyväisyyteen antoivat pari viimeistä laukasta raviin siirtymistä, joissa osasin valmistella ennen kaikkea itseni siirtymiseen hyvin: muistin hengittää, ottaa ohjat sopiviksi (sille vaan nyt ei voi mitään, että ne eivät pysy kädessä), pitää polven rentona, miettiä ravia, antaa sen pomputtaa ja samaan aikaan jarruttaa vauhtia. Seurauksena oli kaksi heppahistoriani nopeinta laukanjälkeisen ravin haltuunottoa - jiihaa!

Enää kaksi yötä seuraavaan heppailuun!

6 kommenttia:

  1. Noniin, siinähän sitä jo edistystä tapahtuu, hienoa! Monesti ratsastuksessa oon miettinyt, että ei se ongelma kyllä kovinkaan usein ole siinä etteikö hevonen tekisi vaan siinä, ettei ratsastaja ylipäätään oikein tiedä tai käsitä mitä haluaisi hevosen tekevän. Jo se, että valmistelee itsensä siirtymiseen on siis iso juttu :)

    Joku ratsiope joskus aikanaan sanoi, että hyvän ratsastajan tunnistaa siitä, että sillä tuntuu aina olevan aikaa: aikaa valmistella, aikaa siirtyä, aikaa kommunikoida hevosen kanssa. Eikä vaan niin, että "voi jumpe, nyt ollaan jo Ceessä ja tässä kai piti jo laukata". Eli hurjasti tsemppiä tietoiseen ratsastamiseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Juliana! =) On tosiaan haaste jo siinä, että keskittyisi siihen, mitä haluaa hepan tekevän. Nyt kun asiaa mietin, niin itse asiassa aika usein keskityn siihen, mitä en halua hevosen tekevän - se ei varmaan hommaa vie juurikaan eteenpäin. Ja sitten on tietysti se iso osa ajasta, joka menee itsen ja oman olemisen hämmästelyyn =)

    VastaaPoista
  3. Pitääpäs koittaa tuota vatsalihasten jännittämistä seuraavan kerran laukkaillessa sillä itsellä tuntuu aina jossain vaiheessa laukka päästä pomppivaksi ja sitten yritän korjata sitä juuri tuolla mahdollisimman rentona ololla, jolloin taidan näyttää ihan räsynuken ja plussapallon sekoitukselta. :)
    Kiitos muuten ihanasta blogista! Aina tulee hyvälle tuulelle ja saa inspiraatiota omiin juttuihin kun täällä käy lukemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento muttei löysä, jäntevä muttei jännittynyt – siinä se ratsastuksen haaste minusta on. Tuohon kun vielä ynnätään se, että lähes kaikkia kehonosia pitäisi osata käyttää toisistaan riippumattomina ja reagoida hevosen muutoksiin sekunnin sadasosissa, niin kyllä on helppo laji :D

      Kiitos kehuista. Löysin nyt viimein sinunkin heppablogisi. Olen kyllä Väinön blogin joskus löytänyt, mutta Tahvon seikkailut on jostain syystä mennyt kokonaan ohi. No, onpa nyt taas useammaksi illaksi luettavaa :) Tahvo on muuten todella komea!

      Poista
    2. Voi kiitos. :) Tahvo on kyllä komea ja ihana herra. Mukavaa kun ryhdyit lukijaksi. :)

      On kyllä helppo laji valittu. :D Onneksi tosiaan niin kuin sanoit, tässä lajissa ei niitä valmistumispapereita saa. Itsekin tarvitsisin jonkun vähän väliä korjaamaan istuntaa ja tsemppaamaan siinä, että jaksan takuta Tahvon kanssa siitä kuka määrää. Itsekäänen oikein tykkää mätkiä hevosta raipalla, mutta Tahvo on sellainen että sitä on yksinkertaisesti vain pakko aikaajoin muistuttaa raipalla kuka määrää. Muuten ollaan jossain ojassa rämpimässä.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    3. Kiitos samoin, aurinkoista viikonloppua ja mukavia heppailuja! :)

      Poista